Puuikkunat

Puuikkunat mittatilaustyönä Urjalasta

Puuneuvoksen ikkunat mitoitetaan aina asiakaskohtaisesti. Mallina voidaan käyttää vanhaa olemassa olevaa tai suunnitella uusi malli asiakkaan toiveiden mukaisesti. Ikkunoissa voidaan käyttää tavallista tasolasia tai eristävämpää lämpölasielementtiä ja esimerkiksi silikonitiivistettä karmissa. Myös uusvanhaa vedettyä lasia käytetään vanhoihin kohteisiin sopivissa ikkunoissa. Ikkunoissa valmistamme perinteistä sisään-ulos aukeavaa täyspuista ikkunamallia (MSU Sisään-ulos-aukeava kaksipuitteinen, kaksi- tai kolmilasinen ikkuna). Alumiinipuitteista ikkunaa emme tee. Olemme valmistaneet uusia ja korjanneet vanhoja ikkunoita ja ovia myös ns. suojeltuihin kohteisiin, joten olemme tottuneet tekemään vaativatkin kohteet Museoviraston vaatiman ohjeistuksen mukaisesti.
 
 
 
Tutustu alla jo valmistettuihin puisiin ikkunoihin ja ota yhteyttä.

Katso esimerkkejä valmistamistamme ikkunoista linkistä.